Kerätkää tästä tekstinpätkästä kaikki verbit ja kirjatkaa missä persoonamuodoissa ne ovat taipuneet."Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö, ja koska hän oli kuninkaan tytär, niin nimitettiin häntä prinsessaksi. Hän oli Adalmina nimeltään ja vanhempiensa ainoa lapsi. Sen vuoksi he hänestä pitivät niin paljon, melkeinpä liiaksikin. Kun Adalmina prinsessa kastettiin, oli sinne kummiksi kutsuttu kaksi hyvää haltiatarta, toinen punainen, toinen sininen; semmoinen on tapa satujen kuninkailla. Ja nuo molemmat hyvät haltiattaret eivät myöskään unhottaneet antamatta pikku-prinsessalle kumpikin kumminlahjaansa. Punainen haltiatar antoi hänelle suuren puhtaan helmen, niin verrattoman kauniin, ett’ei sen vertaista ole ikinä nähty, ja sitä seurasi vielä kolme kelpo lahjaa. ”Tiedä se,” sanoi haltiatar, ”niin kauan, kuin Adalmina kantaa helmeä tykönänsä, pitää hänen päivä päivältä tuleman yhä kauniimmaksi, yhä rikkaammaksi ja yhä älykkäämmäksi. Mutta jos hän helmensä kadottaa, silloin hän auttamattomasti samalla kadottaa ne kolme lahjaansa: kauneutensa, rikkautensa ja älynsä. Niitä hän ei saa takaisin ennen, kuin on jälleen saanut helmensä.”"
(Zacharias Topelius; Adalminan helmi)